Prologi

Mustatukkainen tyttö katsoi itseään kolmannen kerran tänään peilistä. Hänen meikkinsä olivat levinneet, mutta hän ei jaksanut välittää siitä, koska ei kukaan siitä välittäisi, miltä hän näyttäisi. Itseasiassa hän on turhaan ostanut meikkiä. Eivät ne häntä kauniimmaksi tee. No, tehty mikä tehty.

Hän päätti juosta puistoon. Ihan vain tyhjentääkseen päänsä ajatuksista, itsemurhamietteistä ja pelosta. Hänen jalkansa tärisivät hänen juostessaan. Hän oli niin heikko. Kiusaajat olivat tehneet hänestä pelkurin. Niin suuren pelkurin, että hän pelkäsi jopa perhosia.

Eräs tytön kiusaajista, Justin Darcy, oli tytön epäonneksi tullut puistoon samaan aikaan. Tuo katsahti tyttöön vihaisesti.

"Oliko sunkin nyt pakko tulla tänne, just ku mun päivä alko hyvin! Senkin luuseri.. sä pilaat kaikkien elämän! Mee nyt oikeesti jo tappaa ittes!" Justin huusi päin tytön naamaa.

Siitä sitten syntyi tappelu. Ihmiset katselivat ja nauroivat osoitellen tyttöä, eli Crystal Evancea. Kuinka Crystal nöyryytti itseänsä.

Crystal oli täynnä vihaa ja koston tunnetta, mutta hänen pelkurimainen luonteensa johti siihen, että hän hävisi. Justin myhäili tyytyväisenä ja todella moni hänen ystävistään osoitti suosiotaan Justinille ja nauroivat Crystalille. Kuinka avuton ihminen voikaan olla?

Crystal vain yritti hymyillä vastaantuleville ihmisille, jotka eivät tienneet tappelusta mitään. Sisältä hän kuitenkin oli todella murtunut. Kyyneleet virtasivat pitkin tytön poskea jonka jälkeen ne tippuivat pisaroina ruohikolle. Crystal ei edes yrittänyt pyyhkiä niitä pois vain antoi kyynelten tulla. Itkeminen oli varmaan ainoa asia, missä hän oli hyvä.

Crystalin huomaamatta eräs hänen toinen kiusaajansa, Thomas Oliver, joka oli nuorisorikollinen, -narkkari, ja joka kulki aina risoissa tennareissa, tuli hänen viereensä ja läimäytti tyttöä takaraivoon.

"Mitä?! Mitä säkin nyt musta haluat?!" Crystal huusi, mutta poika vain nauroi ilkeästi. Thomas ojensi kätensä ja sekoitti mustia, sekoittuneita meikkejä ympäri poskea niin kauan, ettö Crystal hämmentyi ja nolostui. Sitten poika veti Crystalia kunnolla naamatauluun.

Poika hyppäsi hämmentyneen tytön päälle ja kaatoi tämän maahan, sitten alkoi lyödä tätä naamaan ja kuristikin tätä. Crystal vain huusi tuskissaan avunhuutoja. Joku soitti poliisitkin.
Kuultuaan poliisien pillit poika paiskasi Crystalin maahan ja sylkäisi päälle, ja sitten lähti poliiseja karkuun.

Valitettavasti kiusaajat toimivat yhdessä. Justinin sisko, Adelyne Darcy, oli piilossa vessan takana, joten kun Crystal meni vessaan ja tuli pois, Adelyne hyökkäsi tytön päälle.

Adelyne läimi toista lujasti, potkaisikin pari kertaa ja tukisti. Välillä hän myös hakkasi Crystalin päätä vessan kovaan tiiliseinään. Tappelun loppuhuipennukseksi Adelyne viskasi Crystalin kiviaitaa päin, minkä takia Crystal pyörtyi hetkeksi.

 Tosiasiat oli hyväksyttävä. Crystal oli heikko. Oli käynyt kolme tappelua saman päivän aikana ja hävinnyt kaikki.

Crystal suuntasi pian kotiin.
"Menen nukkumaan", Crystal sanoi yksinhuoltajaisälleen, Henrylle.
"Et ole tullut kotiin koko iltana. Söisit nyt ensin", mies sanoi huolestuneena.
"Ei ole kovin nälkä", Crystal valehteli.


**

"Iskä, meen kouluun nyt", Crystal sanoi kun kuuli koulubussin tööttäyksen.
"Ota näkkileipä mukaan, et ole syönyt mitään!" tuo huusi vastaukseksi, mutta Crystal oli jo kerennyt astua koulubussiin ja koulubussi lähteä kohti muita kyyditettäviä.

Pian Crystal olikin perillä, kaupungin keskustassa sijaitsevassa suuressa peruskoulussa. 

Crystal päätti tehdä aikaisin läksyt, kuten hän oli aina tehnyt tähänkin asti. Vaikka matematiikka ei ollutkaan Crystalin vahvin aine, hän sai silti tehtyä läksyt puolessa tunnissa.

Melkein heti läksyjen teon jälkeen Crystal meni nukkumaan. Hän toivotti hyvät yöt isällensä ja sitten marssi huoneeseensa.

 

Henry tarkisti, että Crystal todellakin oli nukahtanut, jonka jälkeen otti jääkaapin perältä salaa kakun ja laittoi sen pöydälle, jonka jälkeen hän hieman koristeli sitä.

Crystal heräsi keskiyöllä vessahätään. Hän nousi aivan tokkurassa sängystä ylös ja suunnisti kohti vessaa.

Crystal ihmetteli kakkua pöydällä.
"Etkö muista, kaheksantoista vee..." Henry sanoi Crystalin takana. Tyttö huudahti iloisesti ja sytytti kynttilät, jonka jälkeen puhalsi ne.

Crystalista tuntui kuin hän olisi noussut ilmaan, pyörähtänyt pari kertaa ja laskeutunut takaisin maahan aikuisena, niin iloiselta se tuntui. Crystal oli näkevinään pieniä, hohtavia, värikkäitä pilkkuja ympärillään kuin hän olisi soihtu. Se tuntui mielettömältä.

Henry oli jo mennyt nukkumaan, mutta Crystal jäi vessaan miettimään asioita. Hänellä oli ollut jo kymmenenvuotiaasta oma suunnitelma aikuisiälle, ja nyt hän pääsi viimein toteuttamaan sen. Tulla huippukuuluisaksi agentiksi. Mietittyään vielä hetken asiaa Crystal päätti kirjoittaa isälleen hyvästilapun:
"Isä,
olen nyt aikuinen nainen ja nyt aion ruveta elämään itsenäisesti. Huomenna herään kello viisi, menen siitä juna-asemalle ja muutan toiseen kaupunkiin. Minulla on jo huippuhyvä suunnitelma, mitä teen elämälläni. Anteeksi kun lähden näin äkkiä, mutta en halua enää kuulla kiusaajieni haukkuja, tiedäthän, miten paljon olen kärsinyt heidän takiaan. Kiitos isä, kaikesta, mitä olet minulle antanut, kaikesta huolenpidosta ja rakkaudesta. Rakastan sinua. Hyvästi.
-tyttäresi Crystal."

**